maanantai 9. lokakuuta 2017

Asiantuntijana Turkissa - Taiex Workshop on Vocational Education of Persons with Disabilities, Ankara 7.12.-10.12.2016

Alun perin olin lupautunut osallistumaan TAIEX:in tilaisuuteen kesäkuun 2016 alussa. Se kuitenkin siirrettiin heinäkuulle. Ilmoitin, että en pääse osallistumaan heinäkuussa. Loman aikana sain postia, jossa ilmoitettiin, että tilaisuus on siirretty lokakuuksi. Luin postin liian myöhään, ilmoittautumisaika oli jo mennyt. Seuraavassa viestissä kerrottiin, että tilaisuus on marraskuussa. Olin tuolloin estynyt, mistä ilmoitinkin TAIEX:in edustajalle. Sain uuden ajankohdan: tilaisuus on joulukuussa. Lupauduin osallistumaan ja ajattelin, että tuskinpa tilaisuus toteutuu vieläkään. Kaikki kuitenkin näytti etenevän vääjäämättä kohti toteutumista kunnes kuulin uutisissa, että Turkin EU-jäsenyysneuttelut pantin jäihin. Tämä tapahtui viikkoa ennen tilaisuutta. Odotin jo peruutusilmoitusta, mutta yllätyin, että tällä ei ollutkaan vaikutusta tilaisuuden totetumiselle.

Valmistelin esitystä iltaisin töiden päätteeksi. Deadline oli 30.11. jolloin esitys piti lähtettää käännettäväksi. Itsenäisyyspäivää edeltävä viikonloppu meni vielä esitystä hioessa. Lisäsin kuvia luodakseni positiivista Suomi-kuvaa.

Matka alkoi itsenäisyyspäivänä. Lentokentällä kuulin iloisen tervehdyksen: Entinen kokki-opiskelijamme oli juuri lopettanut työpäivänsä ja lähdössä kotiin. Hän oli työllistynyt alan töihin lentokentän kahvilaan. Työn katkaisee asepalvelus tammikuussa, mutta luvassa on jatkoa samassa työpaikassa.

Matkustin Turkish Airlinesilla. Koneessa kuulutettiin: Ladys and Gentemen and Dear Children! Dear Children, miten huomaavaista! Tämä pitäisi ottaa tavaksi myös Suomessa. Puhuin siitä seminaarin osanottajille. Heille se taisi olla niin jokapäiväistä, että ihmettelivät sitä miksi minä koin sen niin kauniina eleenä.

Matka sujui hyvin, vieruskaveri, 27 vuotta Suomessa asunut turkkilaisrouva oli matkalla Ankaraan serkkunsa kihlajaisiin. Matkasimme yhdessä Ankaraan. Hänen neljästä lapsestaan kaksi oli muuttanut Turkkiin. Tytär opiskelee opettajaksi Ankarassa, poika on töissä Istanbulissa. Kaksi lasta asuvat vanhempiensa kanssa Suomessa.

Seminaaripäivä 7.12.2016 Puheenvuorot

Ennen seminaaria kuulin, että eräs suomalainen odottaa minua. Anders Lönnqvist oli tullut kuuntelemaan seminaarin alkkua ja halusi vaihtaa pari sanaa. Hän on aloittanut uransa opettajana ja siirtynyt projektitöihin. Tällä hetkellä hän
Team Leader,

"Technical Assistance for Students Learning about the EU Common Values, Fundamental Rights and Policies"
Seminaarin osallistujat olivat ajoissa paikalla. Meille jaettiin nimilaput ja minä sain paikan salin etuosasta, jossa istuin Ertan Govin, Turkin opetusministeriön edustajan; Lida Kitan, Euroopan koulutussäätiön edustajan sekä Edgar Figueiras Pereiran, joka työskentelee portugalilaisessa Cercica nimisessä ammatillisessa erityisoppilaitoksessa, kanssa.


Euroopan koulutussäätiö (ETF) on Euroopan unionin virasto. Se tukee EU:n naapurimaita – kumppanimaita – uudistamaan ammatillisia opetus- ja koulutusjärjestelmiään elinikäisen oppimisen näkökulmasta. Toiminnan rahoittaa EU. Tavoitteena on maksimoida koulutusinvestoinnit kumppanimaissa EU:n ulkosuhdepolitiikan mukaisesti. Tavoitteena on edistää pitkällä aikavälillä sosiaalista ja taloudellista kehitystä sekä vakautta EU:n naapurimassa.
http://www.etf.europa.eu/web.nsf/pages/ETF-FI
http://www.cercica.pt/

Seminaari alkoi Turkin kansallislaululla. Kaikki seisoivat ja suurin osa lauloi mukana. Tervehdyssanat lausuivat Celil Güngör ja Ahmet Emre Bilgili Turkin opetusministeriöstä sekä Mehmet Caner Demir Turkin EU:hun liittymistä tukevasta delegaatiosta. Avauspuheenvuoroissa toivottiin Workshopilta ideoiden vaihtoa niin, että kaikki osapuolet oppivat toisiltaan. Korostettiin vammaisten oikeutta mm. valita koulutus, joka heitä kiinnostaa ja tavoitetta kehittää koulutuspalveluita.

Seyfettin Toraman Erityisopetuksen osastolta korosti inkluusion merkitystä. On tärkeää, ettö opiskelijoilla on mahdollisuus päästä opiskelemaan lähikouluun. Lainsäädännön avulla Turkissa on voitu mahdollistaa joidenkin vammaisryhmien osallisuus koulutuksiin, jotka ennen ovat olleet heiltä suljettuna. Tavoitteena on lisätä yleisten oppilaitosten henkilökunnalle koulutusta erityisopetuksesta.

Mehmet Aslan Työvoimatoimistosta kertoi Turkkilaisesta järjestelmästä työllistää erityisryhmiä. Tietyn kokoisten yritysten on työllistettävä erityistä tukea tarvitsevia työntekijöitä, muuten he joutuvat maksamaan sakkoa. Osa työnantajista maksaa mieluummin sakon, minkä johdosta valtio aikoo kiristää toimenpiteitä näiden yritysten suhteen.

Vammaisia henkilöitä on kurssitettu yrittäjyyteen. Kurssin jälkeen heille on maksetaan yritystukea vuoden ajan, jonka jälkeen heidän on kyettävä tulemaan toimeen yrityksen tuotoilla. Näin on saatu syntymään mm. hunajantuotantoa ja leipomoita.

Osallistujat syttyivät välillä kriittiseen ajatustenvaihtoon. Välillä kuulosti siltä, että ministeriö on kaukana käytännön toimijoiden arjesta.

Oma puheenvuoroni oli lounaan jälkeen. Aiheenani oli Identification of Vocational Standards of Individuals with Special Needs in Europe. Jälkeenpäin jäin itsekriittisenä miettimään kaikkea mitä oikeastaan olisi pitä sanoa ja mikä oli esityksessäni turhaa. Mutta on aika vaikea etukäteen arvata mistä kaikesta kuulijat ovat todella kiinnostuneita.

Minun jälkeeni esitteli EU:n järjestelmää.

Keskiviikon viimeisenä esiintyjänä oli edustaja, joka puheenvuorossaan.

Seminaaripäivät 8.12.-9.12.2016 Workshop

Workshopeissa osallistujat oli sijoitettu kolmeen eri ryhmään, samoit meidät, jotka kerroimme keskiviikkona EU:n käytännöistä. Olin valinnut ryhmäkseni lievästi vammaiset, koska työurani aikana olen tehnyt eniten töitä tämän ryhmän kanssa. Ryhmät kuitenkin muodostettiin jollain muulla tavalla kuin toivomusten mukaan, joten pääsin vaikeasti vammaisten ryhmään ja jouduin käyttämään koko kapasitettini esitellessäni Telma-tietämystäni ryhmäläisille. Joku muu Keskuspuistosta olisi varmaan ollut tässä ryhmässä minua viisaampi. Kaikki eivät olleet sijoitteluunsa tyytyväisiä ja heidän sallittiin vaihtaa ryhmää.
 

Myös Workshopit alkoivat ajallaan. Lähes kaikki olivat ajoissa paikoillaan ja ryhmämme vetäjä piti huolen, että tauolle ei menty etuajassa, päin vastoin, tauot jäivät aina aikataulua lyhyemmiksi.

Turkissa ei ole Telman kaltaista koulutusta ja vaikutti siltä, että kuulijat olivat aiheesta kiinnostuneita. Heillä oli toivomus saada lisätietoja asiasta ja mahdollisesta vierailustakin Suomeen oli puhetta. Puheenvuoroista kävi ilmi, että opetussuunnitelmat painottavat ammatillisten taitojen opiskelua ja opettajat ovat turhautuneita, koska opiskelijoilta puuttuu oman elämän hallinnan taidot. He toivoivat, että opetussuunnitelmat mahdollistaisivat tämän.

Erityiskoulujen hallinto ja opettajat painiskelevat osittain erilaisten ongelmien kanssa kuin me Suomessa. Koulukuljetuksista riitti pitkään keskustelua: kuljetukset hoidetaan bussilla ja niiden ajankohdat määrää kunta. Opiskelijat eivät voi osallistua iltapäivän myöhäisille tunneille tai oppilaitoksen iltaisin järjestämään harrastustoimintaan kun bussi lähtee tasan 14.30.

Opettajia on vaikea saada palkattua. Erityisesti autisteille on vaikea saada opettajia, jotka myös pysyisivät työssään. Ryhmän jäsenet kertoivat, että vaikeavammaisten opiskelijoiden erityisopettajien palkat ovat yleisten oppilaitosten palkkoja huonommat.

Erään koulun opettaja 

Oli keskustelua siitä, että tarvitaan apua ryhmiin. Jos ryhmää ohjaa ainoastaan opettaja, syntyy vaaratilanteita ja ongelmia kun ryhmä, jossa on paljon käytöshäiriöitä jää yksin jos yksi opiskelija tarvitsee opettajan apua vessakäynnillä. Keskusteltiin myös siitä, että opettajille ei välttämättä ole selvää mikä tehtävänjako luokassa on kun siellä on toinen aikuinen apuna. Opettajat voivat ajatella ohjaajan tehtävän olevan palvella opettajaa.

Ongelmaksi koettiin se, että kun tulevat opiskelijat saavat diagnoosin, heille samalla päätetään koulu, joissa he jatkavat opiskelua peruskoulun jälkeen. Opettajat kertoivat, että koulun vaihto ei onnistu. Jos arvio opiskelijan vamman asteesta on väärä, hän voi joutua tasoltaan väärään opetukseen. Opettajat voivat pyytää uudelleenarviointia, mutta Arviointikeskuksen työntekijät saattavat pitää pyyntöä loukkauksena heidän ammattitaitoaan kohtaan, eivätkä suostu muuttamaan arviointia. Arviointikeskuksen työntekijöiden ammattitaitoa myös arvosteltiin. Heillä ei välttämättä ole kokemusta erityisopiskelijoista eikä tietoa kouluista, joihin heidän arvionsa perusteella opiskelijat ohjautuvat.

Opetus tapahtuu yleensä moduleissa. Moduliopetus tapahtuu kahdella eri tavalla: joko niin, että kun on suorittanut yhden modulin, voi siirtyä vaativampaan tai niin, että on rinnakkkaisia moduleita, jolloin suoritusjärjetyksellä

Perjantain workshoptyöskentelyn loppuyhteenvedon lounaan jälkeistä alkamisaikaa piti siirtää puoli tuntia myöhemmäksi, koska suuri osa osallistujista halusi osallistua perjantain rukoukseen.

Yhteenvedon puheenvuoroissa todettiin, että kolmessa päivässä ei päästy kuin raapaisemaan pintaa. Osallistujilla on paljon tieta asioista, tietoa epäkohdista. Yhteistyötä on lisättävä käytännön toimijoiden ja hallinnon välillä, hyviä käytänteitä on jaettava ja levitettävä. Erityiskoulun rehtori esitti puheenvuorossaan, että erityisopettajien palkkoja nostettava, erityisopetus ei saa olla säästökohteena.

Kouluissa tarvitaan apua, opettajat eivät yksinään pärjää ryhmän kanssa. Tarvitaan koulutettuja ohjaajia ja opettajia samanaikaisopettajiksi.

Opiskelijoita tulisi voida arvioida myös koulussa, ei ainoastaan Arviointikeskuksissa. Arvioinnin tulisi myös alkaa aiemmin. Arvioinnin tulisi alkaa jo peruskoulussa.

Olisi hyvä perustaa opettajille keskustelualustoja, joissa hyviä käytänteitä voidaan jakaa ja kehittää. Tämä voisi olla yliopistojen asia, ei niinkään ministeriön.

Perheille pitäisi olla ohjausta niin, että he ymmärtävät paremmin lastensa erityispiirteitä, voivat tukea heitä kotona, pystyvät kommunikoimaan heidän kanssaan (esim. pakollisella viittomakielenkurssilla vanhemmille) ja ymmärtävät koulutuksen tavoitteet.

Vielä kahvitauon jälkeen kirjattiin seminaarin loppujulistus
- Työvoimatoimistojen tehtävä työanalyysejä yrityksiin, joissa huomioidaan vammaisten tarpeet.
- Yliopistojen on järjestettävä kaikille yliopistoopiskelijoille (erityisesti opettajaopinnoisaa oleville) on oltava pakollisia erityisopetuksen kursseja, koska ollaan menossa integraatiota kohti, kaikkien on osattava toimia erityisopiskelijoiden kanssa. Olisi hyvä, että näitä kursseja voitaisiin integroida kaikkien aineopintojen yhteyteen. Esimerkiksi arkkitehtien on ymmärrettävä erityisryhmien tarpeet.
- Yliopiston on kehitettävä nettiin alusta opettajille, jossa voidaan julkaista ja kehittää hyviä käytänteitä.
- Yegitek Nykyisille opettajille olisi järjestettävä erityisopetuksen koulutusta.
- Belediye Peruskoulujen kirjojen olisi oltava esteettömämpiä. Niissä olisi oltava kuvia.
- Terveydenhuollossa vammaisten lasten lääkärit vaihtuvat jatkuvasti. Olisi tärkeää, että mm. autisteilla olisi omalääkärit.
- Sosiaaliviraston tulisi muuttaa järjestelmää niin, että erityisryhmien tuki ja palkka tulisi tulla suoraan heidän omille tileilleen, eikä palkka mene perheen tilille.
- Valtio voisi maksaa osan opiskelijan palkasta, tai antaa tukea työnantajalle.
- Kuuroille tulisi olla viittomakielisiä terapeutteja. Esimerkiksi Istanbulissa on ainoastaan yksi viittova psykologi.

Ilahduin siitä, että Suomalaiseen malliin viitattiin useamman kerran puheenvuoroissa, mikä kertoo siitä, että osallistujat olivat osanneet poimia esityksestäni asioita, joita he pitivät hyvinä ja arvelivat voivan toimia myös turkkilaisissa erityisoppilaitoksissa. Tuntui, että matkani täytti tarkoituksensa. Halua tulla tutustumaan koulutukseen ja ajatuksia opiskleijavaihtoon myös heräsi. Nyt jään odottelemaan postia Turkista :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti